Viljely ja eläimet


LuomuViljelyn periaatteet

Luomuviljely perustuu maan hyvään kasvukuntoon. Maata ravitaan eloperäisellä lannoituksella -  karjanlannalla, kompostoinnilla tai viherlannoituksella. Samalla pellolla viljellään vaihdellen eri kasvilajeja, mikä parantaa maan rakennetta. Tarvittaessa pelloille voidaan lisätä luonnosta peräisin olevia kivennäisjauheita.

Luomupellon sadon määrään vaikuttavat muun muassa viljelytapa, maan kunto, sääolot ja kasvilajikkeen ominaisuudet. Aloittelevan luomutilan sato on normaalisti tavanomaista tilaa pienempi. Ajan mittaan erot tasoittuvat, kun kullekin satokasville luodaan optimaaliset kasvuolosuhteet. Luomuna saa myydä sellaisen pellon satoa, jota on viljelty luonnonmukaisesti vähintään kolme kasvukautta.


Kotieläintuotanto

Luomutilan kotieläinten määrä riippuu siitä, kuinka paljon peltoa on käytettävissä. Eläimiä voi olla vain sen verran, ettei laitumia kuluteta liikaa ja kaikki kotieläinten tuottama lanta voidaan käyttää lannoitteeksi.

Luomueläimiä hoidetaan siten, että ne voivat käyttäytyä lajilleen tyypillisesti. Eläimille tarjotaan riittävästi tilaa liikkua ja ne saavat muodostaa lajilleen tyypillisiä laumoja. Lisääntyminen ja jälkeläisten hoito tapahtuvat mahdollisimman luonnollisesti. Luomueläimet pääsevät ulkoilemaan paitsi laidunkaudella, myös talvella.

Eläimet ruokitaan kunkin lajin luontaisen ravinnon mukaisella rehulla, joka pääosin luonnonmukaisesti tuotettua. Luomun osuus vaihtelee rehussa 80 - 100 prosentin välillä. Muuntogeenisiä ainesosia sisältävä rehu on luomutuotannossa kokonaan kielletty. Nuoret luomueläimet juovat pitkään emän maitoa - esimerkiksi vasikat noin kolme kuukautta.

Website created with Weebly